Minusta
Olen Hilla Väyrynen, Psykologipalvelu Mielenlaulun perustaja.
Olen laillistettu psykologi (PsM) ja ammattioikeuteni voi tarkastaa JulkiTerhikistä. Olen myös teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), ja minulla on yli kymmenen vuoden kokemus freelancer-työstä taidealalla. Tieteellinen ja kokemuksellinen näkökulma kulkevat maailmassani rinnakkain ja toisiaan täydentäen.
Mielenlaulu syntyi halusta rakentaa oma vastaanotto ihmisille, jotka kaipaavat mielenterveyspalveluilta enemmän joustavuutta, ymmärrystä yksilöllisistä elämänpoluista ja moniulotteista, lokeroimatonta ihmiskuvaa.
Tällä sivulla avaan ajatteluani ja taustaani.
Miksi “Mielenlaulu”?
Psykologin työssä minua koskettaa, miten omanlaisiaan ihmiset ovat. On kuin jokaisella olisi oma laulunsa, josta välittyy yksilöllinen sointi, rytmi, tarina ja tunnelaatu.
Ihminen ei aina kuule omaa lauluaan tai tunnista sen kauneutta ja arvoa siihen kietoutuneen kivun takaa. Toisen ihmisen täytyy kuulla ne ensin.
Yhdysvaltalainen psykoterapeutti ja kirjailija Sheldon B. Kopp kirjoittaa, “Älä vie keneltäkään hänen lauluaan.”
Tämä on minunkin arvojeni ytimessä.
Jokaisella on omat ja joskus muille käsittämättömät tapansa kasvaa ja pyrkiä eteenpäin, kokea merkityksellisyyttä ja inspiraatiota, koskettua ja liittyä. Laulumme ovat herkkiä. Niitä on tärkeää vaalia.
Jokaisen laulun voi kuulla.
Jokaisen laulu kuuluu tähän maailmaan.
Miten näen mielen?
Näen ihmisen monisyisenä kokonaisuutena, jonka sisäinen maailma pyrkii aina järjestäytymään tarkoituksenmukaisesti ja kehittyy läpi elämän.
Näkökulmani perustuvat evolutiivisille, neurokognitiivisille ja fenomenologisille tarkastelutavoille. Toisin sanoen katson, että kaikelle kokemallemme on syynsä, jotka linkittyvät yksilökehityksemme lisäksi laajempaan, keskinäisriippuvaiseen elämän jatkumoon Maapallolla. Kehomme ja aivomme luovat biologisen pohjan sisäiselle kokemuksellemme ja säätelevät sitä, mutta mielemme on enemmän kuin osiensa summa.
Tietoisuus on koko ajan läsnä. Ihminen voi matkustaa vaikka avaruuteen, mutta oman kokemuksensa ulkopuolelle kukaan ei pääse. Eikä sitä voi erottaa ympäristöstä; kaikki kokemamme syntyy mielen ja ympäristön yhteisellä pinnalla.
Luontainen kykymme yhdistellä monenlaista tietoa, kokeilla näkökulmia, luoda merkityksiä ja antaa arvoa (tärkeää!) synnyttävät meille sen todellisuuden, jonka tunnemme ja jossa toimimme. Mielemme luovien prosessien tunteminen auttaa meitä tulemaan joustavammaksi ja uusiutumiskykyisemmäksi, vähemmän reaktiiviseksi. Mielestä tulee tutumpi, turvallisempi. Joskus se on sotkuinen ja pimeä, mutta silti se on koti.
Katson, että tietoisuustaidot, kehollisuus ja itsen ymmärtäminen osana suurempaa kokonaisuutta (esim. tieteen, taiteen tai henkisyyden avulla) tarjoavat arvokkaita ja käytännöllisiä välineitä tukea psykologista hyvinvointia ja kypsyyttä. Uskon, että silloin ne palvelevat myös ympäristöä ja muita olentoja, joiden sisäinen maailma on yhtä herkkä ja rikas kuin omamme.
Siksi tietoisuuden ja sisäisen kokemuksen tutkailu on minulle niin merkityksellistä. Koskettumisessa on muutosvoimaa. Ihmetteleminen voi synnyttää paljon mielekästä perspektiiviä, kun siitä ei kiirehditä tietämiseen ennenaikaisesti.
Taustastani
Ennen psykologiuttani työskentelin äänisuunnittelijana ja säveltäjänä teatterin ja nukketeatterin vapaalla kentällä yli vuosikymmenen ajan. Olen lähtöisin Oulusta ja Turun taideakatemian entisen nukketeatterilinjan kasvatti.
Taide antaa kokemuksellisen kielen ymmärtää ja mallintaa ihmistä tavalla, johon sanat eivät yllä. Lapsena se merkitsi minulle mielikuvarikkaita, unenomaisista maailmoja, joihin upposin taidemuseoissa tai korvalappustereot päässä. Tunteet niissä olivat selittämättömiä ja pohjattomia. Ne pysäyttivät, tuntuivat kodikkailta ja viestivät, että kokemusmaailmamme on jaettu. Ulkopuolisuutta kokevana teininä se lohdutti ja rohkaisi. Vietettyäni 14-vuotiaana Yoko Onon näyttelyssä Tennispalatsissa neljä tuntia päätin, että taiteesta tulee minullekin ammatti.
Päädyin lukion jälkeen nukketeatterin pariin, sillä en osannut valita ja järkeilin, että nukketeatterissa on kaikkea. Se olikin totta. Nukketeatteri opetti aktiivisesti luovan tavan katsoa arkipäiväisiä ympäristöjä ja esineitä, joihin liittyi rikas assosiaatioiden kirjo ja vaikutelmia mielestä, tunnetiloista ja luonteenpiirteistä.
Vuosien mittaan äänisuunnittelu ja musiikki nousivat ensisijaiseksi välineekseni. Minua kiehtoo, kuinka ääni värittää havainnot, yhdistää ulkoisen ja sisäisen tilan, synnyttää jaettuja mielikuvia ja synkronoi kuulijat kehollisesti ja tunteellisesti.
Kolmissakymmenissä psykologiopinnot Turun yliopistossa jatkoivat ihmisenä olemisen kysymyksiä tieteellisestä näkökulmasta. Tiede asetti liukkaalta tuntuvan mielen maadoittavaan kontekstiin ja tarjosi kielen erotella, mistä mikäkin tieto kumpuaa ja mitkä sen rajat ovat. Mieli sitoutui kehoon, aivoihin ja hermostoon ja paljasti oman toimintansa lainalaisuuksia, eikä silti tyhjentynyt niihin. Persoonallisuuden, havaitsemisen ja tiedonkäsittelyn moninaisuus yksilöiden välillä riemastutti (riemastuttaa yhä). “Normaali” ei ollut enää arvolatauksen vaan todennäköisyyden mitta.
Lopulta mielenkiintoni kohdistui eniten tietoisuuden tutkimukseen, jossa neuro- ja kognitiotiede kohtaavat fenomenologisen filosofian. Näen tietoisuuden luonnonilmiönä ja luonnon täysin ihmeellisenä. Mindfulness on minulle tärkeää sekä työssä että siviilissä. Harjoitan zeniä ja teen meditaatioretriittejä säännöllisesti.
Kuulun tietoisuuden ja epätavallisten tietoisuuden tilojen akateemisiin tutkimusyhdistyksiin:
Psykedeelitutkimusyhdistys ry,
The Association For The Scientific Study Of Consciousness ja