Mielenlaulusta
Psykologipalvelu Mielenlaulu olen yhtä kuin minä, Hilla Väyrynen.
Olen laillistettu psykologi (PsM) ja ammattioikeuteni voi tarkastaa JulkiTerhikistä. Toiselta ammatiltani olen äänisuunnittelija teatteri-ilmaisun ohjaajan (AMK) pohjakoulutuksella.
Mielenlaulu syntyi halusta rakentaa oma vastaanotto palvelemaan ihmisiä, jotka kaipaavat mielenterveyspalveluilta joustavuutta, ymmärrystä yksilöllisistä elämänpoluista ja moniulotteista, lokeroimatonta ihmiskuvaa, joka sisältää sekä tieteellisen että kokemuksellisen puolen.
Tällä sivulla avaan lähestymistapaani ja taustaani.
Miksi “Mielenlaulu”?
Psykologin työssä minua koskettaa, miten omanlaisiaan ihmiset ovat. On kuin jokaisella olisi oma laulunsa, josta välittyy yksilöllinen sointi, rytmi, tarina ja tunnelaatu.
Ihminen ei aina tunnista oman laulunsa kauneutta ja arvoa siihen kietoutuneen kivun takaa. Toisen ihmisen täytyy kuulla ne ensin.
Yhdysvaltalainen psykoterapeutti ja kirjailija Sheldon B. Kopp kirjoittaa,
“Älä vie keneltäkään hänen lauluaan.”
Tämä on minunkin arvojeni ytimessä.
Jokaisella on omat (joskus muille käsittämättömät) tapansa kasvaa ja pyrkiä eteenpäin, kokea merkityksellisyyttä ja inspiraatiota, koskettua ja liittyä. Laulumme ovat herkkiä. Niitä on tärkeää vaalia.
Jokaisen laulun voi kuulla.
Jokaisen laulu kuuluu tähän maailmaan.
Lähestymistapani
Psykologina olen tilaa antava, empaattinen, analyyttinen ja filosofinen. Näen ihmisen monisyisenä kokonaisuutena, jonka sisäinen maailma pyrkii aina järjestäytymään tarkoituksenmukaisesti ja kehittyy läpi elämän.
Näkökulmani perustuvat evolutiivisille, neurokognitiivisille ja fenomenologisille tarkastelutavoille. Toisin sanoen katson, että kaikelle kokemallemme on syynsä, jotka linkittyvät yksilökehityksemme lisäksi laajempaan, keskinäisriippuvaiseen elämän jatkumoon Maapallolla. Kehomme ja aivomme luovat biologisen pohjan sisäiselle kokemuksellemme ja säätelevät sitä, mutta mielemme on enemmän kuin osiensa summa.
Tietoisuus on koko ajan läsnä. Ihminen voi tutkia maat ja meret ja matkustaa vaikka avaruuteen, mutta tietoisuutensa ulkopuolelle kukaan ei koskaan pääse. Kaikki havaintomme syntyvät mielemme ja ympäristön yhteisellä pinnalla.
Luontainen kykymme yhdistellä monenlaista tietoa, kokeilla näkökulmia, luoda merkityksiä ja antaa arvoa (tärkeää!) synnyttävät meille sen todellisuuden, jonka tunnemme ja jossa toimimme. Mielemme luovien prosessien tunteminen auttaa meitä tulemaan joustavammaksi ja uusiutumiskykyisemmäksi, vähemmän reaktiiviseksi. Mielestä tulee tutumpi, turvallisempi. Joskus se on täysi sotku, mutta koti kumminkin.
Katson, että tietoisuustaidot, kehollisuus ja itsen ymmärtäminen osana suurempaa kokonaisuutta (esim. henkisyyden, tieteen tai taiteen avulla) tarjoavat arvokkaita ja käytännöllisiä välineitä tukea psykologista hyvinvointia ja kypsyyttä. Uskon, että silloin ne palvelevat myös ympäristöä ja muita olentoja, joiden sisäinen maailma on yhtä herkkä ja rikas kuin omamme.
Siksi tietoisuuden ja sisäisen kokemuksen tutkailu on minulle niin merkityksellistä. Koskettumisessa on muutosvoimaa. Ihmetteleminen voi synnyttää paljon mielekästä perspektiiviä, kun siitä ei kiirehditä tietämiseen ennenaikaisesti.
Minusta
Ennen psykologiuttani työskentelin äänisuunnittelijana ja säveltäjänä teatterin ja nukketeatterin vapaalla kentällä yli vuosikymmenen ajan. Olen lähtöisin Oulusta ja Turun taideakatemian entisen nukketeatterilinjan kasvatti.
Taide antaa kokemuksellisen kielen ymmärtää ja mallintaa omituista otusta nimeltä ihminen tavalla, mihin sanat eivät yllä. Lapsena se merkitsi minulle mielikuvarikkaita, unenomaisista maailmoja, joihin humpsahdin taidemuseoissa tai korvalappustereot päässä. Tunteet niissä olivat selittämättömiä ja pohjattomia. Ne pysäyttivät, tuntuivat kodikkailta ja viestivät, että kokemusmaailmamme on jaettu. Outoutta ja ulkopuolisuutta kokevana teininä se lohdutti ja rohkaisi. Notkuttuani 14-vuotiaana Yoko Onon näyttelyssä Tennispalatsissa neljä tuntia päätin, että taiteesta tulee minullekin ammatti.
Päädyin lukion jälkeen nukketeatterin pariin, sillä en osannut valita ja järkeilin, että nukketeatterissa voi saada kaiken. Se oli totta. Se opetti myös aktiivisesti luovan katseen, jonka kautta arkipäiväisiin, elottomiin esineisiin liittyi rikas assosiaatioiden kirjo ja vaikutelmia mielestä, tunnetiloista ja luonteenpiirteistä. Se oli uutta, jännittävää ja vähän kapinallistakin. On vieläkin. Ydinkysymys oli, mikä saa meidät vaistonvaraisesti tunnistamaan toisessa sisäisen elämän ja tuntemaan empatiaa.
Vuosien mittaan äänisuunnittelu ja musiikki nousivat ensisijaiseksi välineekseni nukketeatterin sisällä. Minua kiehtoo, kuinka ääni värittää havainnot, yhdistää ulkoisen ja sisäisen tilan, synnyttää jaettuja mielikuvia ja synkronoi kuulijat keskenään. Se on kuin suora tunneinjektio.
Kolmekymppisenä psykologiopinnot Turun yliopistossa jatkoivat ihmisenä olemisen kysymyksiä tieteellisestä näkökulmasta. Tiede asetti liukkaalta tuntuvan mielen maadoittavaan kontekstiin ja tarjosi kielen erotella, mistä mikäkin tieto kumpuaa ja mitkä sen rajat ovat. Mieli sitoutui kehoon, aivoihin ja hermostoon ja paljasti oman toimintansa lainalaisuuksia, eikä silti tyhjentynyt niihin. Persoonallisuuden, havaitsemisen ja tiedonkäsittelyn moninaisuus yksilöiden välillä riemastutti (riemastuttaa yhä). “Normaali” ei ollut enää arvolatauksen vaan todennäköisyyden mitta.
Lopulta mielenkiintoni kohdistui eniten tietoisuudentutkimukseen, jossa neuro- ja kognitiotiede kohtaavat fenomenologisen filosofian. Näen tietoisuuden luonnonilmiönä ja luonnon täysin ihmeellisenä. Mindfulness on minulle tärkeää sekä työssä että siviilissä. Harjoitan zeniä ja teen meditaatioretriittejä säännöllisesti.
Kuulun tietoisuuden ja muuntuneiden tajunnantilojen akateemisiin tutkimusyhdistyksiin:
Psykedeelitutkimusyhdistys ry,
The Association For The Scientific Study Of Consciousness ja
Sivujen tekijätiedot
Valokuvat: Sami Reivinen / Valokuvaamo KLIK
Muu materiaali: Hilla Väyrynen
Lainaus Sheldon B. Koppin kirjasta Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! – Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus (1972)
Oikeudet kuuluvat tekijöille.